jenna.jpg

Minusta

Heippa, ihana! Nimeni on Nea. Voisin kuvailla itseäni henkiseksi ja intuitiiviseksi valmentajaksi, selvätietoiseksi, kanavoijaksi, luonnonlapseksi,  empaatikoksi, energiahoitajaksi ja visuaalisen viestinnän ammattilaiseksi. Olen loputtoman utelias ymmärtämään maailmaa, ihmisyyttä ja ihmisen persoonarakennetta, tunteita ja ihmissuhteita. Olen kiinnostunut ihmisestä kokonaisuutena ja minulla siihen kuuluu keho-mieli-henki- ja sielu. Näitä ei mielestäni voi erottaa toisistaan ja yhden huomioiminen vaikuttaa kaikkiin.

Olen opiskellut NVC:tä (Non Violent Communication / Rakentava Vuorovaikutus) sekä Suomessa ja ulkomailla, astrologiaa, elementtiteoriaa, enneagrammia ja teoriaa sisäisestä lapsesta. Kaikki oppimani elää minussa jaettavaksi maailmalle. Olen aina kiinnostunut siitä, mikä on totta. Se, mikä on sinulle totta on arvokasta ja lahja maailmalle.

Olen valmentajana lempeä ja suora. Luon läsnäolollani sinulle turvallisen tilan tutustua itseesi syvemmin. Sallin sinun olla juuri sellainen kuin olet ja rohkaisen sinua eteenpäin polullasi kohti itsesi näköistä elämää. Luotan siihen, että syvällä sisimmässäsi sinulla on jo kaikki vastaukset valmiina ja tehtäväni on auttaa tuomaan ne näkyväksi Sinulle.

Minun tarinani

Olen syntynyt Nurmeksessa ja muutimme Uudellemaalle ollessani 4-vuotias. Sydämeni sykkii Pohjois-Karjalalle ja suomalaiselle perinnekulttuurille ja rakkaus näitä kahta kohtaan tuntuu kasvavan mitä vanhemmaksi tulen. Mielestäni on lahja syntyä Suomeen. Lapsena olin luova, mielikuvitusrikas tyttö, toisinaan perhepiirissä äänekäs jäärä ja koulussa ujo. Luin paljon. Ja piirsin. Piirsin sellaisella innolla, että koodasin itselleni nettisivut, jotta saisin julkaistua teoksiani netissä.

Minulle oli luonnollista lähteä opiskelemaan visuaalista viestintää. Tein seitsemän vuotta töitä Sanoma Media Finlandilla taittavana toimitussihteerinä. Pidin työstäni ja samalla jokin osa minusta kaihosi jotain, jota en osannut nimetä. Ensimmäinen sukellus vieraille vesille oli puolen vuoden opiskelu vaihtoehtoisessa koulutusohjelmassa Kreikassa nimeltä School of All Relations. Elimme ja opiskelimme yhdessä, tutustuin Way of Council -piirityöskentelyyn ja aloitin sen myötä säännölliset meditaatio- ja joogaharjoitukset. Rakensin yhteyttä luontoon vaellusretkillä, joista viimeinen oli kuukauden mittainen. Palatessani Suomeen en enää ollut sama ihminen. Halusin nähdä maailmaa, seikkailla ja reissata ja toteutin pitkäaikaisen haaveeni yksin reppureissaamisesta Aasiassa.

 

Työpaikka isossa mediayhtiössä oli vakaa pohja, johon nojata. Kuitenkin kun arvoni alkoivat muuttua, koin sisäistä ristiriitaa, joka lopulta kasvoi sietämättömäksi. Lopetin työni ja siitä alkoi syöksy tyhjyyyeen, jossa sain kyseenalaistaa itseni, uskomukset itsestäni ja ympäröivästä maailmasta. Kuka olin, jos en se mitä tein? Mitä elämässäni oikein halusin? Vastaukset alkoivat löytyä yllättävällä tavalla, kun lähdin kouluttautumaan intuitiiviseksi valmentajaksi. Samalla sain ensimmäiset kosketukset energiatyöskentelystä ja syvensin yhteyttä elämän syvään mysteeriin ja johonkin, joka on jotain paljon suurempaa kuin minä itse.

Jo vaellusreissulla Kreikassa vuonna 2015 syttyi sisäinen lamppu yhdestä elämäntehtävästäni: haluan auttaa ihmisiä löytämään sisäisen valonsa. Silloin ajattelin niiden olevan niitä asioita, jotka inspiroivat, innostavat ja  saavat sisäisen paljon roihuamaan. Nyt käsitys on syventynyt koskettamaan sitä syvää osaa, joka on meissä kaikista totuudellisinta. Joulukuussa 2020 perustin nimeäni kantavan yrityksen.

 

Ihminen on ikuisesti keskeneräinen. Se tekee elämästä kiinnostavan ja alati haastavan. Kaiken keskellä on mielestäni tärkeä löytää ne asiat, jotka tuottavat itselle iloa ja inspiraatiota — vain sitä kautta voi todella elää omannäköistä ja mielekästä elämää. "Tarkoitus ei ole etsiä rakkautta, vaan löytää esteet rakkauden tiellä."