Auttamatta jättäminen saattaa olla paras apu

Päivitetty: kesä 11




On olemassa auttamista ja Auttamista. Nämä kaksi elävät rinnakkain, elävät meissä ja kulkevat lävitsemme. Itsessään nämä molemmat ovat neutraaleja ja kuitenkin niillä on molemmilla oma makunsa, laatunsa ja seurauksensa.

Auttaminen pienellä a:lla on apuun rientämistä omista lähtökohdista käsin. Neuvomista, ohjeistamista, vinkkaamista, valistamista. Se on myös lohduttamista pyytämättä, rientämistä halaamaan, kun ystävä on poissa tolaltaan. Se on muiden asettamista ennen itseään silloin, kun omat tarpeet eivät ole tulleet huomioiduksi. Autettava ei ehkä edes ymmärrä olleensa avun tarpeessa ennen kuin auttaja ryntää hätiin – tai ei usein ehkä avun tarpeessa ollutkaan. Auttaminen pienellä a:lla auttaa itseään varten. Usein auttaja-tyypit ovat niitä, jotka ovat lapsena huolehtineen vanhemmastaan, kuunnelleet ja olleet vanhempien mieliksi, sillä miellyttäjänä he ansaitsivat huomiota ja rakkautta. Opittu malli toistuu aikuisuudessa ja äärimmillään mitä kehnommassa jamassa auttaja itse on, sitä rivakammin hän rientää auttamaan toisia. Itsessäni nimeän tämän osan ’narkkari-auttajaksi’; vimmatulla epätoivolla olen yrittänyt hamuta ’turvaa’ ulkopuoleltani auttamisen muodossa ja tuntea itseni sitä kautta hyödylliseksi ja hyväksytyksi. Ymmärtämättään asiaa auttaja itse kärsii tässä eniten: luullessaan saavansa hyväksyntää ja rakkautta auttamalla ja miellyttämällä, hän tosiasiassa kerta toisensa jälkeen sivuuttaa itsensä.

Olemalla toisia varten et pysty olemaan itsellesi. Et omille tarpeillesi, tunteillesi, läsnä kaikelle, mitä sinussa tapahtuu. Eläessään itsensä ulkopuolella ihminen elää muita varten ja silloin peilaa elämäänsä muiden määrittämiin käsitteisiin oikeasta ja väärästä. Jokainen meistä miellyttää jollain elämänsä osa-alueella. Tekee töitä muutaman ylimääräisen lisätunnin tunteakseen itsensä tarpeelliseksi työyhteisössä tai myöntyy ystävän avuksi, vaikkei oikeastaan itse haluaisi. Miellyttämisessä ei ole mitään väärää. Se, miten elät ja ketä varten elät on oma asiasi. Kuitenkin jos nielet todelliset tunteesi ja tarpeesi jatkuvasti, paha olo sisällä kasvaa, pala kurkussa kuristaa yhä tiukemmin ja vatsaa korventaa yhä voimakkaammin. Heitän sinulle haasteen: Kokeilepa joskus, mitä sinussa tapahtuu kieltäytyessäsi auttamasta. Syyllisyyttä? Ahdistusta? Tunne siitä kuin menettäisit jotain? Onko toisen auttamien sinun vastuullasi? Oikeasti?

Et syntynyt tänne elääksesi muita varten.


Sinä olet oman elämäsi kuningas ja kuningatar. Sinulla on lupa nauttia elämästäsi, tehdä valintoja, jotka tuovat sinulle iloa, innostusta ja onnellisuutta. Sinun synnyinoikeutesi on elää itsesi näköistä elämää, loistaa omaa valoasi, riemuita, rakastaa ja leikkiä. Sukeltaa sielusi syvyyksiin, pohtia, ihmetellä ja kyseenalaistaa. Sinä olet vapaa tuntemaan ja kokemaan mitä ikinä haluat.


Itsekästä? Kenen ääni päässäsi niin sanoo? Onko se sinun äänesi? Onko joku sanonut sinulle niin, kun olit lapsi?

Niin, se toinen Auttaminen.


Se on Auttamista sydämestä käsin. Se saattaa näyttäytyä hyvin pienieleisesti silloin, kun edessä oleva ihminen kassalla on unohtanut lompakkonsa kotiin ja lainaat hänelle rahaa tai näkyvämmin, kun ystäväsi on juuri eronnut tyttö-/poikaystävästään ja soittaa saadakseen tukea. Se on vastaamista apuun silloin, kun sitä pyydetään tai pyytämättä kuitenkin niin, ettei se sodi omaa arvomaailmaa tai tarpeitasi vastaan. Et välitä siitä, saatko mitään takaisin. Kun tila avun tarpeelle ilmaantuu, jokin tulee sen täyttämään. Ehket tunne tai tiedosta tätä ja toimit automaattisesti. Joskus riennät apuun ja toisen hätä menee omien tarpeitesi edelle, mutta tällöin et polje itseäsi. Teet mitä teet ilolla etkä odota toiselta hyväksyntää tai rakkautta, päin vastoin: tunnet rakkautta saadessasi auttaa ja rakkaus lisääntyy avun antamisen myötä. Tunnet rakkautta itsessäsi sellaisella voimalla, että se vyöryy yli avun muodossa.

Oppimalla kuuntelemaan itseäsi, tunteitasi ja tarpeitasi tunnistat paremmin sen, millloin sinulle tuntuu aidosti hyvältä auttaa. Ja omasta kokemuksestani voin sanoa: Joskus paras apu on ollut se, ettei minua ole autettu ollenkaan. Tällöin olen saanut itse kohdata itseni ja sitä kautta löytää tuen itsestäni, sisäisen vanhemman sisäiselle lapselleni. Myös sinä olet vahvempi kuin luulet. Tuntematta sinua tai elämääsi uskallan sanoa: Olet selvinnyt paljosta ja paljosta tulet vielä selviämään. Ennen kaikkea haluan sanoa kaikille auttajille: Pyydä, kun tarvitset itse apua. Usein se, mitä annamme muille on juuri sitä, mitä itse kaipaamme kaikista eniten.

Rakkaudella, Nea

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki